Jääkärit Itsenäisyyssodissamme

Jääkärien merkitys kaikissa sodissamme on ollut ratkaiseva. Jääkärien pääjoukko, 950 jääkäriä, palasi meritse vapaussodan taistelujen jo alettua. Suomeen oli jo aikaisemmin palannut noin 200 jääkäriä, jotka toimivat suojeluskuntien kouluttajina ja muissa tehtävissä eri puolilla Suomea.Jääkärien osuus talvi- ja jatkosodan johtajatehtävissä oli ratkaiseva. Suomen armeijan ylin johto oli paljolti jääkärien vastuulla.

Armeijakuntien ja divisionien komentajat olivat pääosin jääkäreitä. Myös rykmenttien ja pataljoonien komentajista huomattava osa oli jääkäreitä.

Vapaussotaan osallistui 1261 jääkäriä, heistä kaatui 128 ja haavoittui 238 jääkäriä (30 %). Talvisotaan osallistui rintamajoukoissa, kotijoukoissa ja maanpuolustuksen siviilitehtävissä 774 jääkäriä, joista kaatui 14 ja haavoittui 18 jääkäriä. Jatkosotaan osallistui 710 jääkäriä, joista kaatui 24 ja haavoittui 19 jääkäriä. Mannerheim ristin sai 20 jääkäriä. Jääkäreistä yhteensä 49 ylennettiin kenraaleiksi.

Vapaussota 1918

Jääkärit palasivat itsenäiseen Suomeen keskelle vapaussotaa, joka oli muuttumassa kansalaissodaksi. Jääkäreille kansan jakautuminen kahtia oli syvä pettymys.

Vuoden 1917 keväästä lähtien oli Suomessa perustettu sekä punakaarteja että suojeluskuntia. Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen kumouksellinen toiminta kiihtyi myös Suomessa. Maassa oli tammikuun 1918 lopulla noin 65 000 venäläistä sotilasta, joista useita tuhansia osallistui eri vaiheissa aseelliseen toimintaan punaisten puolella.

Järjestyksen saamiseksi maahan senaatti valtuutti 15.1.1918 kenraali C.G. Mannerheimin muodostamaan Pohjois-Suomeen hallituksen joukot ja toimimaan niiden päällikkönä. Senaatti nimesi hallituksen joukoiksi 25.1. suojeluskunnat. Tukialueen varmistamiseksi suojeluskunnat riisuivat aseista 28.1. aamuyöllä Pohjanmaalla olleet venäläiset joukot.

Ensimmäiset aseelliset yhteenotot suojeluskuntien ja punakaartien välillä tapahtuivat tammikuun lopulla 1918. Maaliskuun aikana joukkojen vahvuudet olivat kasvaneet niin, että kummallakin puolella oli noin 70 000 miestä.

Tampereen taistelut maalis-huhtikuussa olivat sodan ratkaisu. Valkoiset valtasivat Tampereen 6.4.1918.

Senaatti kutsui Suomeen myös saksalaisia joukkoja, jotka nopeuttivat sodan päätöstä, mutta eivät ratkaisseet sotaa. Viimeiset taistelut käytiin Etelä-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Helsingissä järjestettiin 16.5.1918 voitonparaati. Laillisen hallituksen joukkojen kärjessä ratsasti kenraali C.G. Mannerheim. Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n lippu liehui 1.Jääkärirykmentin edellä. Vapaussota oli päättynyt.

Vapaussodan taisteluissa oli kaatunut molemmilta puolilta yhteensä lähes 7000 miestä. Punainen ja valkoinen terrori, vankileirien aluksi hyvin puutteelliset olot ja toimeenpannut kuolemantuomiot aiheuttivat sen, että sodan seurauksena kuoli yli 30 000 henkilöä. Sodan ja sen seurausten katkerat muistot varjostivat alkuaikoina itsenäistä Suomea. Vasta talvisota yhdisti Suomen kansan.

Jääkärit Vapausodassa

Pääosa jääkäreistä sijoitettiin hallituksen asevelvollisiin joukkoihin. Niistä muodostettiin kolme kaksirykmenttistä jääkäriprikaatia, joiden komentajina olivat saksalaiset everstit Eduard Ausfeldt ja Ulrich von Coler sekä majuri Rainer Stahel. Kaikki kuusi jääkärirykmentin komentajaa ja yhtä lukuun ottamatta kaikki rykmentteihin kuuluvien 18 jääkäripataljoonan komentajaa olivat jääkäriupseereita. Suurin osa jääkäreistä toimi kouluttajina ja sen jälkeen komppanian päällikköinä, joukkueenjohtajina ja esitaistelijoina.

Ylipäällikkö määräsi päiväkäskyssään 23.3.1918, että Jääkäripataljoona 27:ssä palvelleilla upseereilla ja aliupseereilla oli oikeus liittää sotilasarvonsa eteen sana jääkäri.

Osa jääkärijoukoista sai tulikasteensa Tampereen Kalevankankaalla 28.3. ja ehti muutamia päiviä myöhemmin Tampereen valtaukseen. Jääkärijoukot osallistuivat itäisellä Karjalan kannaksella Raudun valtaukseen. Viipurin valtaukseen 28.-29.4. osallistuivat kaikki armeijan jääkärijoukot.
Monet jääkärit joutuivat vaativampiin tehtäviin, kuin mihin heidät oli koulutettu. Eversti Aarne Sihvo toimi Karjalan rintaman komentajana ja hänen esikuntapäällikkönään oli everstiluutnantti Woldemar Hägglund. Edellinen oli 28- ja jälkimmäinen 24-vuotias. Myös rykmentinkomentajat ja pataljoonankomentajat olivat nuoria ja saaneet lähinnä joukkueenjohtajan koulutuksen.
Vapaussotaan osallistuneista jääkäreistä 178 oli suojeluskunta- ja 68 värvätyissä joukoissa. Jääkärijoukoissa palveli 969 jääkäriä, joista 302 oli upseereita ja 667 aliupseereita tai miehistöön kuuluvia.

Jääkärit olivat ennen kaikkea rintamatehtävissä. Monet olivat esitaistelijoina esimerkkinä muille. Jääkäreiden tappiot olivat hyvin raskaat. Sodassa taistelleista 1261 jääkäristä 127 kaatui ja 238 haavoittui.

Jääkäreiden osuus Suomen itsenäisyystaistelussa oli hyvin ratkaiseva. He muodostivat juuri itsenäistyneen valtion oman armeijan johtajiston rungon ja sen henkisen selkärangan

Heimosodat 1918-1922

Vuosina 1918–1922 käytiin heimosotia, joissa suomalaisia sotilaita taisteli itärajan takaisilla alueilla tavoitteenaan suomensukuisten kansojen asuttamien alueiden irrottaminen Venäjästä. Retket tehtiin vapaaehtoisin voimin.

Ensimmäinen 350 miehen retki Vienan Kemin suuntaan alkoi vapaussodan aikana maaliskuussa 1918 ja päättyi saman vuoden lokakuussa. Joukossa oli mukana 15 jääkäriä.
Viron vapaussota oli seuraava suurisuuntainen sotaretki, joka on verrattavissa heimosotiin. Viro oli julistautunut

itsenäiseksi 24.2.1918. Venäläisten aloitettua voimakkaan hyökkäyksen Viroa vastaan tilanne oli vuodenvaihteessa 1918–1919 virolaisille hyvin kriittinen.

Yksityisestä aloitteesta perustettiin kaksi vapaaehtoisjoukkoa. Suomalaisten vapaaehtoisten määrä nousi 2700 mieheen. Retkeen osallistui 80 jääkäriä. Heistä olivat luutnantti Gustaf Svinhufvud ja vänrikki Erkki Hannula ” Pohjan Poikain Rykmentin” pataljoonien komentajina.
Huhtikuussa 1919 aloitettu Aunuksen retki oli ensimmäinen sotatoimi, jota jääkärit johtivat itsenäisesti. Vapaaehtoisia kertyi noin 3000. Retkikuntaa johti vapaussodan maineikkain jääkäriupseeri eversti Aarne Sihvo. Hänen jääkäriaseveljiään oli retkikunnassa yhteensä 118.

Vienan ”metsäsissikapinassa” 1921–1922 vienalaisiin vapaajoukkoihin kuului noin 3000 miestä. Lyhyeen sotaan ehti mukaan 500 suomalaista. Jääkäreitä oli vapaajoukoissa 28. Majuri Paavo Talvelasta tuli ylipäällikkö. Kovien taisteluiden jälkeen metsäsissit perääntyivät Suomeen helmikuussa 1922.

Heimosotiin osallistui yhteensä 195 jääkäriä vapaajoukoissa ja 42 vakinaisen armeijan sotilaina. Heistä kaatui, katosi tai kuoli 32 ja haavoittui 25 taisteluissa itärajalla tai rajan takana.

Talvisota 1939–1940

Talvisota alkoi Neuvostoliiton yllättävällä hyökkäyksellä maahamme itärajan yli Suomeen johtavien kaikkien teiden suunnassa aamulla 30.11.1939. Suomalaiset joukot aloittivat rajan pinnasta lähtien viivytystaistelun. Vihollisen hyökkäykset pystyttiin torjumaan pääasemassa, jota ryhdyttiin kutsumaan Karjalan kannaksella Mannerheim-linjaksi. Ensimmäinen merkittävä voitto saatiin Tolvajärven vastahyökkäyksessä 12.12. Sillä oli hyvin suuri psykologinen vaikutus. Laatokan pohjoispuolella suomalaisten hyökkäys johti lukuisien mottien muodostumiseen ja kuluttavaan mottisotaan. Suomussalmella ja Raatteen tien suunnassa tuhottiin pääosat kahdesta divisioonasta.

Karjalan kannaksella käytiin Mannerheimlinjalla asemasotaa helmikuun 1940 alkupuolelle asti. Neuvostoliitto oli sodan kestäessä keskittänyt Kannakselle lukumääräisesti murskaavan ylivoimaiset jalkaväki-, panssaritykistö- ja lentojoukot. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 11.2.1940.Suomalaiset joukot jouduttiin irrottamaan pääasemasta ja siirtämään viivytystaistelua käyden Viipurin tasalle. Raskaimmat taistelut käytiin sodan lopussa Viipurinlahdella. Viipuri säilyi suomalaisilla sodan loppuun asti.

Kannasta lukuun ottamatta tilanne oli muilla rintamilla suomalaisten hallinnassa. Suomalaisten voimavarat olivat kuitenkin ehtymässä taistelussa yksin suurvaltaa vastaan. Aselepo astui voimaan 13.3.1940. Rauhansopimuksen ehdot olivat Suomelle raskaat. Pääasia oli se, että Suomi ei joutunut antautumaan. Neuvostoliitto ei pystynyt lyömään Suomen armeijaa. Oli tapahtunut ”talvisodan ihme”.

Jääkärit Talvisodassa

Talvisodan alkaessa oli elossa 1282 jääkäriä. Sotaan osallistui sotilastehtävissä 730 Jääkäripataljoona 27:n miestä, heistä 494 rintamatehtävissä. Jääkäreiden keski-ikä oli lähes 50 vuotta. Monet jääkärit olivat olleet parikymmentä vuotta siviilielämässä. Suuri etu jääkäreillä oli heidän sotakokemuksensa. Tällä oli suuri psykologinen vaikutus, kun he johtivat miehiä, jotka eivät olleet kokeneet taistelukentän järkytyksiä. Heidän kokemuksensa loi luottamusta alaisiin.

Sotamarsalkka C.G. Mannerheim nimitettiin jälleen ylipäälliköksi. Lähes kaikki hänen lähimmät upseerinsa päämajassa olivat jääkäreitä. Yleisesikunnan päällikkönä ja samalla päämajan esikuntapäällikkönä oli miltei koko sodan ajan kenraaliluutnantti Lennart Oesch.

Ylimmät komentajatehtävät olivat jääkäreiden miehittämiä. Kannaksen Armeijan komentajana oli pääosan sodasta kenraaliluutnantti Hugo Österman ja sodan lopulla kenraaliluutnantti Erik Heinrichs. Kaikkien neljän armeijakunnan komentajina olivat jääkäriupseerit. He olivat eri vaiheissa kenraaliluutnantti Harald Öhquist sekä kenraalimajurit Erik Heinrichs, Juho Heiskanen, Woldemar Hägglund, Paavo Talvela ja Taavetti Laatikainen. Sodan alussa maavoimissa oli kymmenen divisioonaa, joiden kaikkien komentajat olivat jääkäreitä, yksi kenraalimajuri ja yhdeksän everstiä. Myös kaikki kuusi muuta sotatoimiyhtymää olivat jääkärien johdossa.

Lähes kaikki rykmentinkomentajat olivat jääkäreitä. Yhteensä 36 jääkäriupseeria ehti toimia talvisodan aikana tässä tehtävässä. Pataljoonan ja patteristonkomentajina toimi 83 jääkäriä, mikä oli lähes puolet komentajien kokonaismäärästä. Näissä tehtävissä oli yhä enemmän nuorempia kadettiupseereita. Komppanianpäällikkönä oli vielä 65 jääkäriä, vaikka he olivat etulinjan päälliköiksi jo iäkkäitä. Lisäksi 118 jääkäriupseeria ja -aliupseeria oli muissa taistelujoukkojen tehtävissä.

Eräät komentajatehtävissä olleet jääkärit saivat sodan aikana mainetta poikkeuksellisen menestyksellisten sotatoimien johdosta. Eversti Paavo Talvela saavutti osastollaan talvisodan ensimmäisen hyvin tärkeän voiton Tolvajärvellä. Eversti Hjalmar Siilasvuo jatkoi voittojen sarjaa Suomussalmella, Raatteen tiellä ja Kuhmossa. Kenraalimajuri Woldemar Hägglund johti mottisotaa Laatokan pohjoispuolella. Monet jääkäriupseerit menestyivät erinomaisesti komentaja- ja päällikkötehtävissä painopistealueella Karjalan kannaksella. Useat jääkärialiupseerit kunnostautuivat niin, että heidät ylennettiin myöhemmin upseerin arvoihin.

Sodan uhreina kaatui tai kuoli 18 ja haavoittui samoin 18 jääkäriä. Korkein talvisodassa kaatunut suomalainen upseeri, rykmentinkomentajana toiminut eversti Väinö Polttila, oli jääkäri.

Talvisodassa jääkärit olivat täysin ratkaisevassa asemassa. Sotaa voidaan pitää jääkärikenraalien ja -everstien sotana. Koko Suomen armeijan poikkeuksellisen menestyksellisen taistelun perustana oli joukkojen peräänantamattoman taistelutahdon lisäksi suureksi osaksi jääkäreiden vastuulla ollut puolustusvoimien kehittämistyö sekä henkilökunnan ja asevelvollisten tehokas koulutus. Jääkärien elämäntyön täyttymys oli johtaa koko kansakunnan puolustusvoimia taistelussa kansamme olemassaolon puolesta.

Talvisota oli toinen Suomen itsenäisyystaistelu. Sodan lopputulos takasi Suomelle paikan Euroopan vapaiden kansojen joukossa.

Jatkosota 1941–1944

Maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 kestäneen niin kutsutun välirauhan aikana Suomen ja Saksan suhteet vähitellen lämpenivät. Maiden kesken käytiin kevättalvella ja keväällä 1941 neuvotteluja mahdollisen Neuvostoliiton vastaisen sodan varalle. Näissä neuvotteluissa oli kenraaliluutnantti Erik Heinrichsillä keskeinen asema. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Suomi julistautui puolueettomaksi. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomen aluetta ja kesäkuun 25. päivänä Suomi katsoi olevansa jälleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosota oli alkanut.

Suomen armeijalla oli aluksi puolustustehtävä. Suomen sodanpäämääräksi muodostui puolustusvaiheen jälkeen talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin valtaus ja puolustukselle edullisten kannasten haltuun otto. Suomalaisten joukkojen hyökkäys alkoi Laatokan pohjoispuolella 10.7. ja Karjalan kannaksella kolme viikkoa myöhemmin. Sotatoimet Kajaanin tasan pohjoispuolella ja koko Lapin alueella olivat saksalaisten vastuulla.

Hyökkäystä jatkettiin Karjalan kannaksella pääpiirtein vanhalle rajalle, Aunuksen kannaksella Syvärin yli ja pohjoisempana Maaselän kannakselle. Leningradia vastaan ei hyökätty. Hyökkäyssotatoimet pysäytettiin 6.12.1941, kun suunnitellut tavoitteet oli saavutettu. Alkoi asemasota, jonka aikana käytiin paikallisia taisteluja.

Kesäkuun 9. päivänä 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Se johti seuraavana päivänä läpimurtoon. Suomalaiset joukot siirtyivät taistellen kolmessa viikossa taempiin asemiin. Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettiin kesä-heinäkuun vaihteessa Talin–Ihantalan suurtaistelussa ja sen jälkeen Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Ihantalassa kaatui elokuun 1944 alussa viimeinen sodissamme kaatunut jääkäri, kenraalimajuri Einar Vihma.

Suomalaiset vetäytyivät myös Aunuksen ja Maaselän kannaksilta. Viimeisen suuren voiton suomalaiset saavuttivat elokuussa, kun kenraalimajuri Erkki Raappanan johtamat joukot löivät vihollisen Ilomantsin korpitaisteluissa.

Aselevon astuessa voimaan 4.9.1944 tilanne oli kaikilla rintamilla suomalaisten hallinnassa. Suomen armeija oli edelleen täysin taistelukykyinen. Tärkeintä oli, että maamme itsenäisyys säilyi suomalaisten sotilaiden peräänantamattomuuden ansiosta.

Jääkärit Jatkosodassa

Jatkosotaan osallistui eri tehtävissä yhteensä 710 jääkäriä. Heistä 418 oli ainakin jonkin aikaa rintamajoukoissa tai ylemmissä kenttäarmeijan johtoportaissa. Vanhimpiin ikäluokkiin kuuluneita jääkäreitä kotiutettiin keväällä 1942 muiden samanikäisten kanssa.

Jääkäreillä oli edelleen hallitseva asema puolustusvoimissa, vaikka jääkäriupseerit eivät pitäneetkään enää tärkeimpiä tehtäviä hallussaan yhtä täydellisesti kuin talvisodan aikana. Päämajassa oli ylipäällikön lähimpänä alaisena vuodesta 1942 lähtien jalkaväenkenraali Erik Heinrichs.

Kenraaliluutnantti Väinö Valve toimi edelleen merivoimien ja kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist ilmavoimien komentajana.
Armeijan, armeijakunnan sekä näihin verrattavan ryhmän komentajan tehtävät säilyivät jääkäreillä. Karjalan Armeijan komentajana oli hyökkäysvaiheessa jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Kenraaliluutnantti Lennart Oesch toimi asemasodan aikana Aunuksen Ryhmän ja kesällä 1944 Kannaksen joukkojen komentajana. Kesällä 1944 Aunuksen Ryhmän komentajana oli kenraaliluutnantti Paavo Talvela.

Armeijakunnan komentajina toimivat jo talvisodassa tässä tehtävässä olleiden lisäksi jatkosodan eri vaiheissa kenraalimajurit Hjalmar Siilasvuo, Einar Mäkinen, Antero Svensson, Aarne Blick ja Armas-Eino Martola. Kesän 1944 suurtaisteluiden alkaessa 15 divisioonankomentajasta 12 oli edelleen jääkäreitä.

Sodan kestäessä rykmentinkomentajan ja pataljoonankomentajan tehtävät siirtyivät yhä enemmän kadettiupseereille. Yhteensä 25 jääkäriupseeria toimi rykmentin- ja 50 pataljoonan- tai patteristonkomentajina. Komppanian- tai patterinpäällikköinä oli 33 jääkäriä. Muissa tehtävissä joukko- osastoissa oli 90 jääkäriä.

Kotijoukkojen esikunnissa, koulutuskeskuksissa ja suojeluskuntapiireissä palveli runsaasti jääkäreitä. Yhteensä heitä oli kotijoukoissa 249 ja maanpuolustuksen siviilitehtävissä 43. Sotilasläänien komentajina toimi jatkosodan aikana 22 jääkäriä.

Jatkosodassa menetti henkensä 30 jääkäriä. Heistä 21 kaatui taistelussa. Haavoittuneita jääkäreitä oli 19.

Jatkosodan ansioituneita jääkäreitä

Jatkosodan ja Lapin sodan ansioiden perusteella nimitettiin 20 erityisen ansioitunutta jääkäriä Mannerheim-ristin ritariksi. Tämän kunniamerkin poikkeuksellista arvoa korostaa se, että ritariksi nimitettiin vain 191 sotilasta armeijassa, jossa palveli erilaisissa tehtävissä noin 600 000 miestä. Kaikki kolme ensimmäistä ritaria olivat jääkäreitä. He olivat eversti Ruben Lagus, kenraalimajuri Paavo Talvela ja eversti Erkki Raappana. Sotamarsalkka Mannerheimin ohella jalkaväenkenraali Erik Heinrichs oli ainoa, joka nimitettiin myös 1.luokan Mannerheim-ristin ritariksi.

Pääosa ritariksi nimitetyistä jääkäreistä oli divisioonan tai suurempien sotatoimiyhtymien komentajia. Rykmentinkomentajia oli neljä ja pataljoonankomentajia yksi. Poikkeuksen muodosti 46-vuotiaana luutnanttina ritariksi marraskuussa 1941 nimitetty Albert Räsänen. Hän oli palvellut talvisotaan asti vääpelinä. Hänet nimitettiin ritariksi rohkeudesta ja tarmokkuudesta hyökkäysvaiheessa raskaan panssarivaunujoukkueen johtajana. Hänet ylennettiin kapteeniksi.

Jo talvisodassa kunnostautuneiden jääkäreiden lisäksi monet jääkärit saivat paljon mainetta jatkosodan aikana. Tunnetuin jääkäriupseeri oli 1. Jääkäriprikaatin ja myöhemmin Panssaridivisioonan komentaja Ruben Lagus. Hänen johtamansa liikkuvat ja iskuvoimaiset joukot saavuttivat erinomaisia tuloksia. Laguksen joukot tunnettiin myös kovasta ja tinkimättömästä kuristaan sekä voimakkaasta hyökkäyshenkisyydestään. Näissä oli nähtävissä jääkäriajan koulutuksen perinteitä.

Kenraalimajuri Erkki Raappana johti koko sodan ajan divisioonaansa Rukajärven suunnalla. Hän oli korpisodan mestari. Hänen johdollaan lyötiin vihollinen jatkosodan viimeisessä suuressa taistelussa Ilomantsissa elokuussa 1944.

Lapin sota 1944–1945

Jatkosodan jälkeen syksyn 1944 ja kevään 1945 välillä eräät jääkärit joutuivat johtamaan hyvin epäkiitollista sotatointa, Lapin sotaa. Sodassa jouduttiin taistelemaan jääkäreiden entistä oppimestaria ja aseveljeä Saksaa vastaan. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo komensi armeijakuntaa, jonka tehtävänä oli karkottaa saksalaiset Suomen alueelta Neuvostoliiton kanssa tehdyn aselevon ennakkoehtojen mukaisesti. Sotaan osallistuneista neljästä divisioonasta kolme oli jääkäreiden johdossa.

Jatkosodan raskas loppuvaihe kesällä 1944 ja aselepoehtojen tinkimätön noudattaminen syksyllä 1944 alkaneessa Lapin sodassa ratkaisivat Suomen tulevan kohtalon.

Sotien tilinpäätös

Sotien 1939–1945 tilinpäätöksenä oli Suomen itsenäisyyden taannut ankarissa olosuhteissa saavutettu torjuntavoitto. Talvi- ja jatkosodan taisteluissa jääkäriupseerit taidolla ja rohkeasti esimerkkiä näyttäen johtivat kenttäarmeijamme joukkoja kamppailtaessa maamme tulevaisuudesta itsenäisenä valtiona. Lapin sodassa jääkärit osoittivat lojaalisuutensa lailliselle hallitukselle, kuten he olivat tehneet myös vuonna 1918. Vuosina 1918–1939 syntyivät itsenäisen Suomen puolustusvoimat jääkärien ennakkoluulottoman työn tuloksena. Puolustusvoimat kestivät tulikokeensa sotiemme veteraanien ainutlaatuisen rohkean ja sitkeän taistelun ansiosta.