Jääkärimarssi
Jääkärimarssi op. 91a on Jean Sibeliuksen vuonna 1917 säveltämä suomalainen sotilasmarssi jääkäri Heikki Nurmion kirjoittamiin sanoihin. Alun perin Jääkärien marssi sävellettiin mieskuorolle ja pianolle, mutta Sibelius sovitti sen myöhemmin mieskuorolle ja sinfoniaorkesterille.
Taistellessaan Saksan armeijaan kuuluneessa, suomalaisista koostuneessa Preussin kuninkaallisessa jääkäripataljoonassa nro 27 ensimmäisessä maailmansodassa jääkärit järjestivät mielialansa kohottamiseksi keskuudessaan kilpailun parhaasta marssilaulun tekstistä Liepājassa, Saksan Venäjältä miehittämässä Kuurinmaan kuvernementissä (nykyään osa Latviaa) lokakuussa 1917. Kilpailun voitti Heikki Nurmio, jonka sanat paperilla salakuljetettiin Suomeen Henrik Zilliacukselle ja edelleen Jean Sibeliukselle. Hän laati sävellyksen kolmessa päivässä Ainolassa, omien sanojensa mukaan korkean isänmaallisen tunteen valtaamana.
Marssi esitettiin ensimmäisen kerran Liepājassa 28. marraskuuta 1917 pataljoonan miehistölle tarkoitetussa illanvietossa. Se julkaistiin joulukuun alussa kirjoitettuna mieskuorolle ja pianolle ilman mainintaa säveltäjästä ja sanoittajasta. Marssi esitettiin Suomessa nähtävästi ensimmäisen kerran suuremmalle kuulijakunnalle itsenäisyysmiesten Uuden Päivän Klubin juhlassa helsinkiläisen ravintola Oopperakellarin yläsalissa Ylä-Opriksessa 8. joulukuuta. Sen esitti Laulu-Miesten kvartetti. Marssin varsinainen kantaesitys oli Helsingissä esittäjänään Olof Wallinin johtama Akademiska Sångföreningen 19. tammikuuta 1918.[2] Samana päivänä puhkesivat Viipurissa ensimmäiset taistelut suomalaisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välillä.
Jääkärimarssi
Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meil’ armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa,
vaan yks’ aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.
Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks’ suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa
pois Pohjolan taivaan alta.
Sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa,
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.